Finnairin nykytilanne on edelleen jokseenkin haastava. Koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet rajoittavat edelleen radikaalisti Finnairin toimintaa. Vaikutukset tulevat näkymään pidemmälläkin aikavälillä varmasti paljon. Finnair on kuitenkin nähdäkseni kohtalaisen hyvässä asemassa verrattuna suureen osaan muista lentoyhtiöistä. Sillä on vahva ja sitoutunut omistajapohja, joka luo turvaa poikkeustilasta selviytymiselle. Haastavina aikoina liiketoiminnalle uhkana toimivat tietysti asiakkaiden käyttäytymisen mahdollinen muuttuminen poikkeustilanContinue reading “5.5.2020 Blogin paketointi”
Author Archives: Ville Lastikka
2.5.2020
Finnair on mukana auttamassa Apuna Ry:n vähävaraisten perheiden ruoka-avussa. Finnairin vähennettyä toimintansa kapasiteettia, heiltä on jäänyt käyttämättömäksi autoja yms, joita normaalioloissa käytetään Helsinki- Vantaalla. Nyt he laittavatkin hyvää kiertoon Finnair tekniikan tarjoamalla autot ja bensat ruoka- avun käyttöön. Lisäksi Finnair Kitchen lahjoittaa ruokaa ja herkkuja jakelukierroksille jaettavaksi.
29.4.2020
Finnair julkisti tänään tiedotustilaisuudessaan 2020 ensimmäisen vuosineljänneksensä tuloksen. Koronaviruspandemia aiheuttamat rajoitukset ovat vaikuttaneet massiivisesti yhtiön talouteen ja tuottavat noin 2 miljoonaa euroa tappiota päivittäin. Finnairin tämänhetkinen oletus on, että se operoi koronavirustilanteen vuoksi nykyistä minimiverkostoaan koko toisen vuosineljänneksen ajan. Samalla yhtiö arvioi, että lentoliikenteen elpyminen alkaa vaiheittain heinäkuun 2020 alusta. Elpymisen nopeutta ei kuitenkaan tässäContinue reading “29.4.2020”
25.4.2020
Vallitseva pandemia on vaikuttanut paitsi lentoyhtiöiden asiakkaiden käyttäytymiseen, niin ikään asenteisiin. Asiakkaat ovat alkaneet kammoksua täyteen pakattuja lentokoneita hygieniasyistä. Tämän vuoksi erilaiset toimijat ovat alkaneet kehitellä vaihtoehtoisia prototyyppejä matkustajalentokoneiden matkustamotiloista. Perinteisen mallin istuimiin on lisätty niissä erilaisia eristäviä pleksejä, sekä käännetty joka toinen penkki väärinpäin kontaktien pienentämiseksi. Mikäli lentoyhtiöt ovat pandemia rauhoituttua taloudelliselta tilaltaan valmiitaContinue reading “25.4.2020”
22.4.2020
Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA arvioi, että lentojen palautumiseen kriisiä edeltävälle tasolle voi kulua jopa pari vuotta. Lentoyhtiöt joutuvat varautumaan matkusrajoitusten jatkumiseen vielä pitkän aikaa varsinkin mannertenvälisillä reiteillä, jotta vältettäisiin koronaviruksen toisen aallon tulemista Eurooppaan. Euroopan sisäinen lentoliikenne sen sijaan käynnistynee kesän myötä. Vie kuitenkin aikansa, että ihmiset uskaltavat lähteä uudelleen esimerkiksi lomamatkalle, kun kuukausien ajan onContinue reading “22.4.2020”
19.4.2020
Finnair pyrkii erilaisin keinoin ylläpitämään asiakaskuntaansa kriisiaikana. Uusimman toimintamallin mukaan asiakkaat voivat lentojensa peruuttamisen myötä valita itselleen lahjakortin 10% lisäarvolla takaisinmaksun sijaan. Näin Finnair pyrkii pitämään jo tavoitetut ihmiset asiakkainaan ja elvyttämään lentoliikenteensä jatkuvuutta koronakriisin jälkeisenä aikana.
16.4.2020
Finnairin reittilentojen tauottua he panostavat vahvasti kalustonsa korjaamiseen ja huoltamiseen. Lentokentällä parkissa olevia koneita määräaikaishuolletaan jatkuvasti koneiden suorituskyvyn ylläpitämiseksi. Tämä mahdollistetaan Finnairin lentoliikenteen nopea palauttaminen takaisin normaaliin koronaviruksen aiheuttamien rajoitustoimien loputtua. Poikkeustilanteessa Finnair haluaa myös ylläpitää ja luoda kumppaniverkostoaan tulevaisuudenkin varalle. Finnair ja Shanghaissa toimiva Juneyao Air ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen syventääkseen yhteistyötään Kiinan ja EuroopanContinue reading “16.4.2020”
14.4.2020
Nyt kun matkustajaliikenne on koronaviruspandemian vuoksi jäissä, on Finnair Cargo pitänyt koneita edelleen ilmassa. Matkustamot ovat tyhjänä, mutta koneiden mahat ovat täynnä tavaraa. Finnair kuljettaa rahtilennoillaan Eurooppaan ja Aasiaan ruokatarvikkeita, elektroniikkaa ja lääketarvikkeita. Rahtilennoilla on myös tärkeä rooli taistelussa koronavirusta vastaan. Etelä-Koreassa on paljon testauskapasiteettia, joten Finnair ryhtyi toimiin Mehiläisen ja kymmenen suuren suomalaisyrityksen kanssaContinue reading “14.4.2020”
10.4.2020
8.4.2020 blogipostaukseen liittyen alla tilastojen muodossa koronaviruksen vaikutuksia Finnairin lentoliikenteeseen ja yleisesti koko toimialaan. Keskimäärin matkustajaliikenne on vähentynyt alalla noin 55- 60 % kokonaisvaltaisesti. Finnairin osalta rahtiliikenne ei kuitenkaa tilastojen prosenttien valossa ole laskenut aivan yhtä radikaalisti. Toisaalta vaikka Euroopan ja Pohjois- Amerikan rahtiliikenne on vähentynyt vain 38% ja 21% vuoden takaiseen, Aasian rahtiliikenne onContinue reading “10.4.2020”
8.4.2020
Väliaikatietoa Finnairin matkustajamääristä Koronaviruspandemia laajeni maaliskuussa ja useat maat ilmoittivat matkustusta koskevista rajoituksista. Kuten todettua muiden lentoyhtiöiden ohella Finnairin oli peruttava useita reittejä ja vuorojaan. Finnairin matkustajamäärä aleni kaikkiaan maaliskuussa 56,4 prosenttia vuotta aiemmasta. Tuolloin Finnair kuljetti 498 600 matkustajaa. Matkustajamäärät romahtivat myös Aasian-liikenteessä 59,6 prosenttia ja Euroopan-liikenteessä 57,2 prosenttia. Kotimaanliikenteessä ne vajosivat 54,3 prosenttia.Continue reading “8.4.2020”
