Finnairin henkilökunta ja vapaaehtoiset osallistuvat yhteisön auttamiseen, muutenkin kuin aikaisemmin mainitusti hoitoalan tehtäviin siirtymällä. Finnair aloittaa yhteistyökumppaneidensa kanssa Lentävä- läksytuki palvelun, jossa pyritään auttaamaan kotiin jääneiden lasten oppimisen edistymistä. Tämäkin kertoo vahvasti Finnairin arvomaailmasta, että heillekkin haasteellisena aikana halutaan auttaa muita toimijoita ja ryhmiä poikkeustilasta selviämiseen. Läksytukien ohella palvelun henkilöstö opastaa lapsia myös vastuulliseen internetinContinue reading “6.4.2020”
Category Archives: Yleinen
4.4.2020
Päivityksenä muutamien lentoyhtiöiden pörssikurssin käyttäytymistä 16.3 ensimmäisen blogipäivitykseni jälkeen. Pohjoismaisten lentoyhtiöiden Finnairin ja Scandinavian Airlanesin pörssikurssit ovat olleet tuosta päivästä lähtien pääosin nousussa. Maaliskuun puolen välin tienoilla nämä lentoyhtiöt tiedottivat mittavista lentoliikenteidensä leikkaamisista, jonka vaikutuksena pörssikurssit laskivat alhaisimpiin lukemiinsa. Sittemmin kurssien notkahdukset ovat johtuneet pääosin maiden rajojen sulkemisesta tai muusta mahdollisesta valtion rajoitustoimesta. Vertailun vuoksiContinue reading “4.4.2020”
3.4.2020
2.4.2020
Monet suomalaiset yritykset ovat Finnairin ohella tukalassa tilanteessa koronaviruksen aiheuttaman talouden äkkipysähdyksen johdosta. Suuri osa yrityksistä lomauttaa työntekijöitään. Finnair on nyt myös aloittanut koko sen henkilökuntaa koskevat lomautukset, joiden on tarkoitus kestää alustavasti 2-3 kuukautta. Henkilökuntien lomautuksen ohella myös monien suuryritysten johtohenkilöt ovat tulleet vastaan palkoissaan ja näin osallistuvat osaltaan taloudellisten haasteiden selvittämiseen. Finnairin johtohenkilötContinue reading “2.4.2020”
31.3.2020
Finnair on alkanut tekemään erilaisten toimijoiden kanssa yhteistyötä. He muunmuassa lennättävät hengityssuojia Kiinasta Suomeen yhteistyössä terveysministeriön ja huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Näin varmistetaan hengityssuojien riittävyys terveyskeskuksissa ja muissa hoitolaitoksissa. Mehiläinen puolestaan lennättää Finnairilla koronavirusnäytteitä Etelä-Koreaan analysoitavaksi ja tutkittavaksi. Finnair toimii edelleen poikkeustilanteessakin Suomen linkkinä maailmalle. Näin mahdollistetaan Suomen osallistuminen globaaliin tartuntataudin tutkimustyöhön sekä täydennetään varmuusvarastoja ja hankitaanContinue reading “31.3.2020”
30.3.2020
Tänään Finnair aloitti rahtiliikenteen kaukoliikennekoneilla. Asiantuntijoiden mukaan lentoliikenneala on tällä hetkellä vaikeimmassa tilanteessa ikinä ja vaikutukset tulevat olemaan kauaskantoiset. Finnair pyrkii kuitenkin ylläpitämään toimintansa volyymia jossain määrin lentämällä pelkkiä rahtilentoja, joillaisia ei ole asiantuntijoiden mukaan ollut vuosikausiin. Finnair aloitti rahtilennot kaukoliikennekoneilla – ”Pelkkiä rahtilentoja ei ole ollut vuosikausiin” https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006457696.html Arvio: Lentoliikenteen toipuminen kestää vuosia –Continue reading “30.3.2020”
29.3.2020
Suuri osa Finnairin matkustamohenkilökunnasta on jouduttu lomauttamaan koronaviruspandemian johdosta. Työntekijät eivät ole kuitenkaan jääneet kokonaan työelämästä pois vaan, jotkut lentoemännistä ovat siirtyneet hoitoalan tehtäviin tukeakseen kansakuntamme selviytymistä tartuntataudesta. Matkustamohenkilökunnalla on kuitenkin monenlaista ensiapuosaamista ja ongelmanratkaisukykyä, joten he ovat hyvinkin päteviä lisäkäsiä hoitoalalla. https://www.stara.fi/2020/03/29/mt-finnairin-lentoemannat-lomautettiin-auttavat-nyt-vanhus-ja-vammaistyossa/
27.3.2020
Finnair tiedottaa Instagramin ohella Facebookissa ja Twitterissä ajankohtaista tietoa koronaviruksen vaikutuksista lentoliikenteeseen. Monikanavaisuus viestinnässä on erityisen tärkeää poikkeustilanteessa, jotta oleellinen informaatio tavoittaa kaikki tarvittavat ihmiset.
26.3.2020
Suuri osa Finnairin matkustajakoneista makaa tällä hetkellä Helsinki- Vantaan lentokentällä käyttämättömänä. Onneksi Finnair kuitenki omistaa suuren osan koneistaa eikä operoi leasing- sopimuksilla niin paljoa kuin osa lentoyhtiöistä. Näin ollen kulut ovat pienempää luokkaa lentojen vähennyttyä noin 90 prosentilla. Tällä hetkellä Finnair lentää ainoastaan taloudellisesti tai kansallisesti tärkeitä lentoyhteyksiä. Lisäksi se järjestää kotiutuslentoja eri kohteista yhteistyössäContinue reading “26.3.2020”
25.3.2020
Finnair valmistautuu muuttamaan osaa matkustajakoneistaan rahtikoneiksi. Normaalioloissa lentorahti toteutetaan matkustajalentojen yhteydessä ruumien kuljetustiloissa.Vallitsevan maailmantilanteen johdosta suuri osa matkustajalennoista on kuitenkin peruttu. Rahtiliikenteen tarve ei ole kuitenkaa pienentynyt samassa suhteessa, joten ylimääräisille rahtilennoille- ja koneille olisi tarvetta. Lisäämällä rahtilentojen määrää Finnair voisi mahdollisesti elvyttää hieman omaa liiketoimintaansa ja avustaa taloudellista tilannettaan yli vaikeiden aikojen. Edellyttäen tietysti,Continue reading “25.3.2020”
